Markedets billigste bøger
Levering: 1 - 2 hverdage

Bøger i Historian käännekohtia serien i rækkefølge

Filter
Filter
Sorter efterSorter Serie rækkefølge
  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Syvällä Väli-Amerikan tiheissä sademetsissä kasvillisuuden peitossa on tuhansia raunioita. Ne kertovat mayakulttuurista, joka vaikutti lähes 4 000 vuoden ajan nykyisen Meksikon alueella. Mayakuninkaat loivat miljoonien asukkaiden yhteiskunnan. Mayojen tiedemiehet laativat edistyksellisiä matemaattisia kalentereita, ja orjat rakensivat pyramideja, jotka olivat jopa suurempia kuin Egyptissä. Äkkiä mayat kuitenkin katosivat kaupungeistaan, ja mayakulttuuri painui unohduksiin. Vielä nytkin 500 vuotta romahduksen jälkeen arkeologit, kirjoitusten tutkijat ja historioitsijat etsivät selitystä mayojen äkilliselle tuholle. Väli-Amerikan kansan arvoitus on kuitenkin vain yksi monista, joita tutkijat eivät ole vielä kyenneet ratkaisemaan. Vaikka nykytiede tarjoaa koko ajan uutta tietoa, menneisyys on yhä täynnä taruja, henkilöitä ja rakennelmia, joiden tiimoilta on osattu esittää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 91,95 kr.

    Adolf Hitlerin nimi herättää vielä vuosikymmeniä Kolmannen valtakunnan romahtamisen jälkeen inhoa, halveksuntaa ja ihmetystä. Miten amatööritaidemaalari sai hurmattua koko kansan? Miten hän onnistui luomaan merkityksettömästä 55 jäsenen puolueesta miljoonien joukkoliikkeen? Tämä kirja yrittää vastata näihin kysymyksiin. Kirja kertoo, miten tullimiehen poika Braunaun kylästä muovasi natsiliikkeen ja aivopesi saksalaiset toteuttamaan irvokkaat suunnitelmansa. Väkivalta ja pelko olivat hänen aseitaan. Hän oli kylmä kuin jää. Ennen kaikkea hän oli harvinaisen taitava sanankäyttäjä. Totuus natsi-Saksasta on kuitenkin paljon laajempi kuin yksittäisen miehen ja hänen sairaiden aivoitustensa tarina. Natsi-Saksan nousuun liittyy myös kansa, joka houkuteltiin sulkemaan silmänsä murhilta ja vainoilta ja lopulta seurasi johtajaansa historian raaimpaan ja tuhoisimpaan sotaan.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Sodittuaan kuusi vuotta Gallian heimoja vastaan Julius Caesar sai vuonna 52 eaa. tyytyväisenä todeta, että jälleen yksi Rooman vihollinen oli kukistettu. Lähes miljoona gallialaista joutui orjiksi, ja Galliasta tehtiin alati kasvavan Rooman imperiumin uusi provinssi. Pian Galliasta virtasi vuolaasti viljaa ja verotuloja pääkaupunkiin, jonka asukkaat nauttivat provinssien tuotteista. Kaikki oli muuttunut ajoista, jolloin pakoilevat rikolliset olivat perustaneet Rooman lähes 500 vuotta aiemmin. Lyömättömän armeijan ja poliittisen oveluuden avulla pieni kaupunki seitsemällä kukkulalla oli kasvanut suureksi, ja Rooman tasavalta hallitsi lopulta valtakuntaa, joka ulottui koko Välimeren ympäri. Muutama vuosi myöhemmin Julius Caesar murhattiin senaatissa. Tämän jälkeen perustettiin keisarivalta, jonka aikana hullut hallitsijat ja vallanhimoiset sotapäälliköt nakersivat antiikin suurvaltaa sisältä käsin.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Yhdysvaltalaislentäjä Charles W. Sweeney pudotti ydinpommin 9. elokuuta 1945 Nagasakiin Japaniin. Lentokoneen tappava lasti räjähti ilmassa satamakaupungin yllä ja muutti sen kukoistavan keskustan sulaneiksi raunioiksi. Noin 40 000 ihmistä menetti heti henkensä. Kahteen japanilaiskaupunkiin, Hiroshimaan ja Nagasakiin, pudotetut pommit olivat kuuden vuoden kauhujen huipentuma. Sen jälkeen kun natsi-Saksan joukot miehittivät Puolan vuonna 1939 ja syöksivät maailman suursotaan, taistelut olivat kehittyneet ennennäkemättömän armottomiksi. Julmuus ei jäänyt vain taistelukentille. Sadattuhannet siviilit kuolivat summittaisissa suurpommituksissa tai katkeroituneiden sotilaiden uhreina. Kokonainen kansa yritettiin tuhota natsi-Saksan kuolemanleireillä. "Maailma liekeissä" ei ole kevyttä luettavaa. Sodan itsensä tapaan se on samalla sekä kiehtova että kauhistuttava kokemus.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Kun Harald Ankara vuonna 1066 sai nuolen kaulaansa Yorkin lähellä, viikinkien aikakausi päättyi. Venäläiset ja brittiläiset kronikat kertovat, miten soturikansa kolmen vuosisadan ajan ryösti, murhasi ja raiskasi pitkin Eurooppaa. Vanhat kirjoitukset olivat pitkään paras viikinkien aikakaudesta kertova tietolähde. Sittemmin tutkimus ja arkeologiset löydöt ovat lisänneet tietoa aiheesta. Vaikka tuhannet nuoret viikinkimiehet kiersivät ryöstöretkillä ja vahvat päälliköt kahmivat suuria maa-alueita, viikingit olivat ennen kaikkea kauppiaita. Heidän solakat laivansa hallitsivat maailman meriä, ja Skandinaviaan kohosi kauppakaupunkeja, joissa kauppiaat myivät tavaroita kaikkialta tunnetusta maailmasta. Maa-alueiden ja ylellisyystavaroiden halu ajoi viikinkejä yhä kauemmas itään ja länteen, kunnes he olivat kartoittaneet Venäjän joet ja nousseet maihin valtavalle mantereelle, joka nykyään tunnetaan Amerikkana.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Vuonna 1775 skotlantilainen yliopistonopettaja James Watt lisäsi lauhduttimen jo aiemmin keksittyyn höyrykoneeseen. Näin hän loi konejätin, jonka vertaista maailma ei ollut ennen nähnyt, ja johdatti tietämättään ihmisen keksintöjen aikakaudelle. Sadan seuraavan vuoden aikana höyryäviä tehtaita kohosi kaikkialle ja rautatiekiskoja vedettiin pitkin maailmaa niin Siperiaan kuin Afrikkaankin. Vallankumous ei kuitenkaan pysähtynyt siihen. Pian eurooppalaiset ja amerikkalaiset tavoittivat toisensa äänen nopeudella lennättimen ja puhelimen välityksellä ja edistykselliset insinöörit haastoivat luonnonvoimat uuden rakennusmateriaalin, teräksen, turvin. He rakensivat siltoja leveiden kuilujen yli ja tavoittelivat taivasta korkeilla pilvenpiirtäjillä. Vajaat 200 vuotta James Wattin keksinnön jälkeen ihminen oli lähettänyt raketteja avaruuteen ja alkanut tutkia vieraita planeettoja. Luonnonvoimat oli kesytetty.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Ajankohta oli täydellinen. Kun ensimmäiset ristiretkeläiset paavin siunauksella vuonna 1096 lähtivät Pyhään maahan, muslimimaailmaa repivät sisäiset riidat ja eurooppalaiset ritarit saivat esteettä marssia kohti itää. Voitot seurasivat toisiaan, ja vuonna 1099 kristityt valtasivat Jerusalemin. Veren huumassa he kiersivät taloja teurastaen muslimimiehiä, -naisia ja -lapsia. Muslimimaailma järkyttyi, ja kosto iti kalifien keskuudessa. Ristiritarit olivat kuitenkin vakaasti vallassa Pyhällä maalla, jonne he rakensivat jyhkeiden linnojen verkoston. Vasta sata vuotta myöhemmin vahva sotapäällikkö yhdisti kalifit. Saladin osoitti ylivoimaisuutensa aavikkosodassa Hattinin taistelussa ja lujitti asemaansa valtaamalla Jerusalemin vuonna 1187. Satoja vuosia taistelut vyöryivät edes takaisin, mutta vuonna 1453 osmanijoukot valtasivat Konstantinopolin. Bysantin valtakunta oli mennyttä ja kristittyjen eteneminen idässä loppui.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Edessä piti olla nopea sota, jossa Saksan keisarikunta ojentaisi naapureitaan. Myös vastapuolella ympärysvallat Ranska, Venäjä ja Britannia olivat hyvin toiveikkaita. Tuhansia seikkailunhaluisia nuorukaisia ilmoittautui vapaaehtoisiksi puolustaakseen kansakunnan kunniaa. Todellisuus kuitenkin oli täysin toinen. Rintamat juuttuivat pian mutahelvettiin keskelle Eurooppaa, ja sota venyi venymistään huolimatta uusista aseista kuten myrkkykaasuista, torpedoin varustetuista sukellusveneistä, panssarivaunuista ja hävittäjälentokoneista. Piina päättyi vasta, kun Yhdysvallat vuonna 1917 lähti sotaan. Tuoreiden yhdysvaltalaisjoukkojen tulo käänsi sodan pian ympärysvaltojen eduksi. Vaikka Saksan keisarikunta hävisi, aselepo oli odotettu. Saksan siviilit näkivät nälkää ja pinnan alla kyti Venäjän innoittama vallankumous. Versaillesin rauhansopimuksen ehdot eivät kuitenkaan taanneet rauhaa, pikemminkin päinvastoin.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Kaaoksen ja epäjärjestyksen jumala Seth repi kateellisena veljensä Osiriksen ruumiin 14 osaan ja levitti ne pitkin Egyptiä. Jumalatar Isis löysi osat, palsamoi ruumiin ja peitti sen kangaskääreisiin. Näin syntyi Egyptin tarujen mukaan ensimmäinen muumio. Muinaisessa Egyptissä vainajat palsamoitiin, jotta ruumis säilyisi kuolemanjälkeistä elämää varten. Jauhettuja muumioita käytettiin aikoinaan jopa lääkkeenä erilaisiin vaivoihin. Köyhien egyptiläisten muumiot haudattiin aavikon hiekkaan, mutta faaraoiden muumiot makasivat loisteliaissa sarkofageissa suurten pyramidien uumenissa. Vaikka muinaiset egyptiläiset jättivät jälkeensä valtavan määrän hieroglyfein laadittuja kirjoituksia, on yhä arvoitus, miten kuolemattomat muistomerkit tarkalleen rakennettiin. Varmaa on, että ne loi kulttuuri, joka oli kyllin vahva kukoistaakseen yli 3 000 vuotta.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Munkki Gherardo oli vuoden 1348 lopulla yksin eteläranskalaisessa luostarissa, jonka hän vuotta aiemmin oli jakanut priorin ja 34 munkkiveljen kanssa. Siellä, kuten useimmissa luostareissa, munkit hoitivat sairaita ja kuolevia sääntöjensä mukaan. Siksi he olivat erityisen alttiita herkästi tarttuvalle rutolle, joka vuonna 1347 tuli Eurooppaan italialaisten kauppalaivojen mukana. Ennen ruton tuloa Euroopassa eli noin 75 miljoonaa asukasta. Viiden vuoden kuluttua luku oli enää 40 miljoonaa. Lähes puolet väestöstä kuoli. Luostarit ja kylät jäivät tyhjilleen, pellot hylättiin, ja työvoimasta oli pulaa. Kuitenkin paikoin, kuten Italian rikkaissa kaupunkivaltioissa, ruttoa seurasi nousukausi. Yhtäkkiä ruokaa riitti kaikille, ja työvoimapula merkitsi korkeampia palkkoja ja teknistä edistystä. Lisäksi Jumalan palvelijoiden voimattomuus mustan surman edessä vapautti ihmiset uskonnon ikeestä antaen tilaa uusille ajatuksille, joiden keskiössä oli ihminen itse.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Atlas-ohjus kohosi maasta hitaasti ja arvokkaasti. Oli vuosi 1958. Atlas oli Yhdysvaltain ensimmäinen mannertenvälinen ase ja vastaveto Neuvostoliiton pitkänmatkan R-7-ohjukselle. Atlaksen tehtävänä oli pudottaa vetypommeja Neuvostoliiton ylle. Kylmän sodan ajan kaksi suurvaltaa kilpaili uupumatta varustelun johtopaikasta, eikä kumpikaan voinut antaa toiselle etumatkaa. Aseet ja piikkilanka jakoivat maailman kahteen leiriin, joiden ydinasevarastot olisivat moneen kertaan voineet tuhota elämän maapallolta napinpainalluksella. Niin itä kuin länsikin olivat vainoharhaisia. Viranomaiset valvoivat kansalaisia, ja rangaistuksena epälojaaliudesta oli kuolema. Agentteja lymysi kaikkialla kameroineen, kuuntelulaitteineen ja myrkkyampulleineen. Rautaesirippu halkoi Eurooppaa 40 vuotta, kunnes lahjakas maalaispoika nousi Kremliin ja rajavartijat, vakoojat ja ohjukset saivat jäädä eläkkeelle.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Kun toimittaja Henry Morton Stanley vuonna 1871 lähti Sansibarista Afrikan uumeniin, näky oli uljas. Seurueessa oli 200 kantajaa, ja hän itse ratsasti täysiverisellä hevosella. New York Herald -lehti oli lähettänyt Stanleyn etsimään kadonnutta lähetyssaarnaaja Livingstonea. Matkasta tuli painajainen. Tsetsekärpäset tappoivat hevosen, kantajat karkasivat, ja alkuasukkaat tappelivat vastaan. Eurooppalaisten ja myöhemmin yhdysvaltalaisten maapallon tutkimus oli pitkä ja sitkeä urakka, jonka hinta oli kallis. Reilut 500 vuotta sitten Euroopassa tunnettiin vain kolme mannerta: Eurooppa, Aasia ja Afrikka, mutta 1400-luvulla löydettiin Pohjois- ja Etelä-Amerikka, vuonna 1606 Australia, ja lopulta vuonna 1820 Antarktis. Mannerten sisäosissa oli kuitenkin yhä tyhjiä kohtia. Stanley löysi Livingstonen, mutta ei tyytynyt siihen. Hän jatkoi karttojen täydentämistä monen muun sisukkaan ja urhean löytöretkeilijän tavoin.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Oli 6. kesäkuuta 1944 kello 1.00, kun sotamies Marcus Heim hyppäsi C-47-kuljetuskoneesta Normandian yllä. Hänen tuli kolmen muun sotilaan kanssa vallata strategisesti tärkeä La Fièren silta. Kun liittoutuneiden joukot nousisivat maihin, he voisivat ylittää siltaa pitkin Merderet-joen. Tehtävä onnistui, ja miehet saivat myöhemmin kunniaa panoksestaan. Heimin A-komppania oli yksi monista maahanlaskuyksiköistä, jotka yöllä ennen maihinnousua laskeutuivat Saksan linjojen taakse.Laskuvarjosotilaiden ensimmäisessä aallossa oli 20 000 miestä. Varhain aamulla seurasi maihinnousu viidelle liittoutuneiden johdon valitsemalle rannalle. Sotaoperaatio oli kaikkien aikojen suurin, ja sitä edelsi kuukausien harjoittelu ja saksalaisten harhautus. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti. Saksan tykistö silpoi ensimmäiset Omaha Beachille saapuneet. Silti 156 000 miestä oli maissa päivän päättyessä. Hitlerin Saksaa painostettiin nyt joka rintamalla.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    35,95 - 69,95 kr.

    Vaikka asteekit tunnettiin verenjanostaan, he ottivat vieraanvaraisesti vastaan kalpeat muukalaiset, jotka saapuivat Tenochtitlániin vuonna 1519. Kuningas Montezuma II jopa majoitti muukalaisten johtajan, espanjalaisen Hernán Cortésin, palatsiinsa. Sitä hän sai katua. Pian Montezuma oli vankina asunnossaan ja katsoi avuttomana, kuinka konkistadorit tuhosivat hänen maansa. Kun Montezumaa ei voitu enää käyttää sätkynukkena, espanjalaiset tappoivat hänet ja tuhosivat Tenochtitlánin. Asteekkivaltio oli murskattu.Espanjalaiset kohtasivat Väli- ja Etelä-Amerikassa myös mayojen ja inkojen suuret valtakunnat, jotka kokivat saman kohtalon asteekkivaltion kanssa. Kullanhimoiset eurooppalaiset riehuivat ja veivät varastamansa aarteet laivoilla Eurooppaan. Intiaanit kuolivat uusiin tauteihin tai joutuivat orjiksi. Satojen vuosien ajan vahvoja valtakuntia ja uljaita pyramideja luoneet sekä lapsiaan jumalille uhranneet kulttuurit tuhoutuivat muutamassa vuodessa.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Ennen kuin vapaamuurarikokelas voi aloittaa matkan veljeskunnan salaiseen maailmaan, hänen tulee istua yksin miettimässä, mikä häntä odottaa. Seinällä lukee "vitrioli", joka oli alkemistien nimitys asioiden sisimmän olemuksen etsimiselle. Pöydällä on pääkallo ja reisiluut. Ne ilmaisevat, että rituaali on kuin kuolema, jonka jälkeen kokelas saa uuden elämän järjestöön vihittynä jäsenenä. Kyseessä on vain yksi vapaamuurarien rituaaleista, joista useimpia ulkopuoliset eivät tunne. Kautta historian ihmisiä on kokoontunut valikoiviin ryhmiin, joilla on okkultistisia, uskonnollisia, taloudellisia tai poliittisia tavoitteita. Suljetuille seuroille yhteistä ovat usein oudot rituaalit ja ankarat säännöt, varsinkin vaitiolosta. Ulkopuoliset eivät saa tietää, mitä tapahtuu. Sulkeutuneisuus antaa salaseuroille sisäistä voimaa mutta herättää ympäristön epäluulon. Mitä tapahtuu, kun jäsenet kokoontuvat suljettujen ovien takana?Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Syksyllä 1862 Abraham Lincoln vieraili unionin sotilasleirillä Sharpsburgissa Marylandissa. Hänet oli kaksi vuotta aiemmin valittu Yhdysvaltain 16. presidentiksi, ja nyt riehui sisällissota. Kiista oikeudesta pitää orjia oli kytenyt pitkään pohjois- ja etelävaltioiden välillä, ja Lincolnin noustua presidentiksi se puhkesi avoimeksi sodaksi. Etelävaltiot vetäytyivät unionista, mutta pohjoisvaltiot puolustivat unionin arvovaltaa. Sisällissota oli yksi monista koettelemuksista, joita nuori kansakunta joutui selvittämään. Lincoln ei kannattanut sotaa, mutta demokratiassa ei voitu sallia vähemmistön kapinaa. Etelävaltiot oli pantava kuriin. Orjien vapautus ei siis alussa ollut sodan päätavoite. Lincolnin puheessa Gettysburgissa vuonna 1863 orja-asia tuli kuitenkin selväksi. Puheessaan presidentti lainasi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta, jonka mukaan kaikki ovat syntyneet samanarvoisiksi. Se koski kaikkia, ihonväristä riippumatta.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Vuonna 1046 eaa. 45 000 sotilaan ja 300 sotavaunun armeija ylitti Keltaisenjoen. Joukon kärjessä oli Zhoun kruununprinssi Wu, joka päihitti pian naapurinsa, Shang-dynastian. Seuraavat noin 800 vuotta Zhou-dynastia kukoisti ja kehitti järjestelmän, joka jatkui myöhemmän keisarin alaisuudessa. Kiinan keisarikunnan yhdisti vuonna 221 eaa. Qin-hallitsija Ying Zheng, joka julisti jumalien valinneen hänet hallitsemaan keisarina valtakuntaa, joka oli sivistyksen keskus. Alamaisten tuli totella ja palvella Taivaan poikaa. Lähimmistä naapurimaista tuli vasallivaltioita, jotka vannoivat uskollisuutta ja maksoivat veroja Kiinan hallitsijalle. Vasallivaltioiden takana mellastivat barbaarit. Hevosia lukuun ottamatta sieltä ei tullut mitään hyvää, joten rajaa vartioitiin tiukasti. Vahvalla itsetunnolla varustettu Kiina eli lähes eristyksissä vuosisatoja, kunnes länsimaiset kauppiaat ja aseet vasta 1900-luvulla kukistivat keisarin.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Taistelun voittaa usein armeija, jolla on eniten sotilaita tai vahvimmat aseet. Nämä edut voi kuitenkin päihittää kylmäverisellä taktiikalla, kuten sekä Aleksanteri Suuri että Napoleon Bonaparte tiesivät. Kylmäverisyys oli myös neuvostokenraali Žukovin valtti Kurskin taistelussa vuonna 1943. Vaikka Neuvostoliiton joukot olivat suuremmat, Saksan Tiger- ja Panther-panssarivaunut olivat ylivoimaisia sekä kantaman että jykevyyden suhteen. Siksi Žukov linnoittautui miinojen ja piikkilangan taakse ja antoi Saksan hyökätä. Vasta saksalaisten uuvuttua hän iski. Neuvostotankit vyöryivät vauhdilla päin Saksan linjoja. Saksalaiset yllättyivät, ja pian neuvostosotilaat pääsivät läpi. Verilöylyn loppupuolella panssarimiehistöt tappelivat mies miestä vastaan ja lopulta Saksa luovutti ja vetäytyi itärintamalta. Tämä kirja kertoo dramaattisia tarinoita, joissa rohkeat ja nerokkaat päälliköt ratkaisevat sodan lopputuloksen.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 69,95 kr.

    Lain tarkka noudattaminen voi olla vaikeaa, jos on nälkäinen, epätoivoinen ja uhattuna. Jotkut taas valitsevat lainsuojattoman elämän tietoisesti. Sitä varten pitää ensinnäkin olla viehätysvoimaa, kuten huijari Robert V. Millerillä eli kreivi Victor Lustigilla. Toiseksi on oltava röyhkeä, kuten entinen laskuvarjosotilas Albert Spaggiari, joka ryösti yli 50 miljoonaa frangia Ranskan varmimmasta pankista. Lisäksi on vielä oltava peloton kuin merirosvo Mustaparta, joka piti pilkkanaan Britannian laivastoa. Joskus koko yhteisö perustuu rikoksiin, kuten orjuudesta eläneet barbareskikaupungit 1600- ja 1700-luvulla Pohjois-Afrikassa. Rikollisuus voi periytyä sukupolvilta toisille, kuten Kiinan triadeilla, joiden salainen järjestö on toiminut 1300-luvulta lähtien, ja Italian mafialla, joka menestyksekkäästi levittyi 1800-luvulla Yhdysvaltain suurkaupunkeihin. Tämä kirja kertoo pahimmista roistoista, joita historia on oppinut tuntemaan.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    35,95 - 69,95 kr.

    Midwayn taistelu 4. kesäkuuta 1942 oli Tyynenmeren sodan käännekohta. Yhdysvallat ja Japani kohtasivat meritaistelussa, jota käytiin lentotukialuksilta lähetetyillä lentokoneilla. Laivat olivat yli 1 000 kilometrin päässä toisistaan, eivätkä amiraalit nähneet toistensa aluksia tai lähettämiensä hävittäjien ja pommikoneiden saavutuksia.Viestintä tapahtui radioteitse, ja mykkä radio tarkoitti alas ammuttua konetta tai kukistettua laivaa. Kyseessä ei ollut ensimmäinen lentotukialustaistelu. Kuukautta aiemmin oli käyty kenraaliharjoitus Korallimerellä. Tuolloin ei löydetty selvää voittajaa, mutta kumpikin osapuoli sai taistelusta kokemusta, jonka pohjalta laadittiin taktiikka Midwayhin. Nyt voittaja löytyi. Japani menetti neljä lentotukialusta ja yli 3 000 miestä. Yhdysvallat menetti yhden lentotukialuksen ja 307 miestä. Vallan tasapaino Tyynellämerellä oli keikahtanut, mutta edessä oli vielä pitkä ja verinen taistelu saarelta saarelle.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    34,95 - 91,95 kr.

    Vuonna 1346 Jani Begin tataariklaani päätti singota kuolleita sotilaita Kaffan kaupungin muurin yli. Sotilaat olivat kuolleet ruttoon, ja juuri Kaffasta paenneet genovalaiset toivat taudin ensimmäisenä Eurooppaan, jossa se tappoi jopa puolet väestöstä. Kesäisenä päivänä vuonna 1914 Itävalta-Unkarin kruununperillinen sai kaulaansa tappavan luodin. Tapahtuma johti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen kuukautta myöhemmin. Sota mullisti koko Euroopan. 55 vuotta myöhemmin Neil Armstrong astui ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalle. Paneudumme tässä koosteessa tapahtumiin, jotka ovat muuttaneet maailmaa – aina keskiajan ruttoepidemiasta Neuvostoliiton hajoamiseen.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    34,95 - 91,95 kr.

    Tulivuorenpurkaukset, epidemiat ja maanjäristykset ovat puuttuneet historian kulkuun useita kertoja. Kaupunkeja on kadonnut tuhkan, laavan tai liekkien alle ja tuhoutunut ruton kourissa. Mustan surman iskiessä Eurooppaan myöhäiskeskiajalla puolet Euroopan väestöstä menehtyi kulkutautiin. Yhdysvaltain itärannikolle 8. syyskuuta 1900 rantautunut raju hirmumyrsky taas tappoi 8 000 Galvestonin kaupungin asukasta. Laivojen haaksirikot ovat myös vieneet mukanaan tuhansia ihmishenkiä, kuten silloin, kun aikansa suurin höyrylaiva Titanic osui jäävuoreen ja upposi niin, että vain 710 onnekasta laivalla olleista 2 224 ihmisestä pelastui, tai kun evakuoituja kuljettanut Wilhelm Gustloff -alus joutui neuvostoliittolaisen sukellusveneen torpedoimaksi Itämerellä tammikuussa 1945. Olemme koonneet yhteen 18 dramaattista tarinaa historian pahimmista katastrofeista. Kuule lisää tapahtumista, uppoudu selviytyneiden liikuttaviin tarinoihin ja tutustu sankareihin, jotka vaaransivat oman henkensä pelastaakseen muita.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    35,95 - 56,95 kr.

    Titanicin kohtalonhetket.On vuosi 1912 ja White Star Line-varustamon ylpeydenaihe, ihmeellinen RMS Titanic lähtee neitsytmatkalleen kohti New Yorkia. Uppoamattomaksi kehuttu, maailman merien ylellisin alus kantaa mukanaan ihmisiä ja unelmia, ja ilmassa on kuin taikaa. Onhan Titanic jotain sellaista, mitä ei ole ennen nähty.Pian haaveiden merimatkasta tulee kuitenkin painajainen. Titanic törmää jäävuoreen, ja alkaa tuhoon tuomittu kamppailu eloonjäämisestä. Mitä oikein tapahtui? Miten uppoamaton laiva saattoi kadota aaltojen alle, ja viedä mukanaan yli tuhat ihmistä? Olisiko onnettomuus voitu estää?Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 56,95 kr.

    Arvoituksellinen matka faraoiden, muumioiden ja pyramidien valtakuntaan!Muinaisessa Egyptissä on salaperäistä hohtoa aina kulta-aarteineen haudatuista muumioista kissojen asemaan ja Tutankhamonin salaisuuksiin. Hieroglyfein kirjoitetut viestit menneisyydestä ovat johtaneet nykytutkijat egyptiläisen historian lähteille, ja faraoiden maasta paljastuu edelleen kiinnostavia tietoja.Tämä teos tarjoaa matkan temppeleihin ja taistelukentille, sukeltaa jumalattaren kammioon ja antaa pääsyn faraon pöytään. Myös tavallisten egyptiläisten arkiset askareet, perinteiset rituaalit ja ihmissuhteet otetaan tutkimuksen kohteeksi. Astu siis ajassa taaksepäin ja tutustu muinaisen Egyptin elämään!Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • af Maailman historia
    38,95 - 56,95 kr.

    Tuhatvuotisen valtakunnan loisto ja tuho.Roomalaisten omien uskomusten mukaan Rooman kaupunki perustettiin vuonna 753 eaa. Kaupunki kasvoi yhdeksi historian suurimmista imperiumeista, jonka ylivoimainen sotamahti, arkitehtuurilliset saavutukset, rikkaudet ja lopullinen tuho kiehtovat yhä edelleen. Lähde mukaan matkaan Rooman valtakuntaan kahdeksan artikkelin mukana, jotka kertovat arkkivihollisesta Karthagosta jo varhain saadusta voitosta, insinöörien ylivertaisesta taitavuudesta, rikkauksien tavoittelusta sekä ulkoisten ja sisäisten vihollisten paineesta, joka lopulta koitui imperiumin tuhoksi.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

Gør som tusindvis af andre bogelskere

Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.