Gør som tusindvis af andre bogelskere
Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.
Ved tilmelding accepterer du vores persondatapolitik.Du kan altid afmelde dig igen.
Klara ja hänen luokkakaverit valmistelevat retkeä leirikouluun. Klara ja kaikki muut odottavat retkeä kovasti, paitsi ei Rosa. Hän on surullinen ja kenties ystävän tarpeessa? Klara ei tajua sitä ennen kuin on jo liian myöhäistä. Rosa katoaa aarteenetsinnän aikana, mutta missä hän on? "K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Rosan uusi kani on maailman suloisin kani. Klaralla on kohta syntymäpäivät ja hänen suurin toiveensa on saada lahjaksi kani. Samanlainen kani kuin Ninus. Klaran isä on juuri menettänyt työpaikkansa ja vanhemmat riitelevät koko ajan raha-asioista. Vaikka Klara haluaakin oman kanin, hänen on omasta mielestään toivottava jotakin järkevää lahjaa. Yhtenä päivänä kuitenkin sattuu... Ikäviä!"K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Mitä tehdä, kun ei tiedä, haluaako poikakaverin?Luokan uusi poika on todella kiva. Kaikki tytöt tykkäävät hänestä. Mutta Niklas tykkää eniten Klarasta. Kun hän kysyy Klaralta, haluaisiko Klara olla hänen tyttökaverinsa, niin Klara vastaa myöntävästi. Ja Niklas ON kiva! Mutta onko Klara valmis siihen?"K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Klara saa vanhempainillassa tietää, että hänen pitäisi tunneilla puhua enemmän. Klara ei oikein ymmärrä sitä, sillä hänhän puhuu paljon, vai eikö puhu? Pian Klara laatii tehtäväluettelon kaikista niistä asioista, joissa hänen täytyy tehdä parannuksia."K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Klara odottaa innokkaana päivää, jolloin heistä otetaan luokkakuva. Jotkut luokan pojista ottavat puhelimilleen kuvia, joita he jakavat muille. Mutta yhtäkkiä jakelussa on kuvia, joista jotkut tytöt pahoittavat mielensä."K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Pojat kiusaavat Malouta eivätkä päästä häntä luolaansa. Eräänä päivänä Malou hermostuu ja hajottaa luolan. Klara näkee tilanteen ja haluaa ratkaista ongelman, mutta kuinka se tehdään?"K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Pojat leikkivät sotaa ja Klara haluaa olla mukana. Mutta hän on luvannut Julialle, että he leikkivät kampaajaa, mikä on tylsää. Klara ei pysy paikoillaan. Lopulta hän karkaa, jotta voi osallistua sotaleikkiin. Ja sitten Julia suuttuu hänelle..."K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Klara pääsee ratsastamaan! Tämä on hänen ensimmäinen mahdollisuutensa pitkään aikaan. Mutta hän on itse asiassa luvannut lähteä Rosan kanssa klubille ompelemaan kaulahuiveja. Vai onko hän luvannut niin?"K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Olenko mä lihava?"Olenko mä lihava?" Tämän kysymyksen Klara esittää äidilleen, kun laiha Rosa yhtäkkiä kokee olevansa lihava. Ja miksi Rosa koko ajan puhuu siitä, mikä ruoka lihottaa? Tilannetta ei helpota, että Klaran oma äiti on aloittanut laihdutuskuurin."K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Klara ja Rose ovat sydänystäviä. Heillä on ystäväkaulakoru ja he aikovat pukeutua prinsessoiksi iltapäiväkerhon naamiaisiin. Mutta sitten luokalle tulee Julia ja kaikki muuttuu..."K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista
Kaikki Klaran luokkakaverit ovat alkaneet pelata samaa, hauskaa tietokonepeliä. Myös Klara. Mutta se ei ole enää niin hauskaa, kun he alkavat kirjoitella rumasti toisilleen. Ensin vain pelissä, mutta pian myös luokassakin. Klara pahoittaa mielensä. Milloin he ovat vakavissaan, ja milloin kaikki on vain hassuttelua?"K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Klara yöpyy koulussa luokkakavereitten kanssa. Kaikki odottavat iltaa innokkaasti. Julia on ottanut mukaan pelin, jonka nimi on ‘Lasin henki‘. Hän sanoo, että peliä pelatessa voi puhua henkiolentojen kanssa. Rosan ja Maloun mielestä se kuulostaa pelottavalta. Kun ulkona alkaa raju ukonilma, Klara ei enää ole varma pelin hauskuudesta."K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Klara näyttelee klubin teatterikerhossa. Hän ei ole koskaan esiintynyt näyttämöllä, mutta hän odottaa esiintymistä innokkaana. Niin odottaa Juliakin. Ehkä vielä enemmän kuin Klara, koska Julia on varma siitä, että hän saa pääroolin. Mutta ehkä Klarakin haluaa näytellä pääroolin..."K niinku Klara on helppolukuinen kirjasarja Klara-tytöstä ja hänen ystävistään. Kirjat käsittelevät ystävyyttä, koulua ja kasvamista (ja vähän rakkauttakin), ja ne sopivat kaikille päähenkilön ikäisille lukijoille."Line Kyed Knudsen on syntynyt Kööpenhaminan esikaupungissa vuonna 1971 ainoana lapsena. Jo nuorena hän rakasti näyttelemistä ja laulamista. Lukiossa hän valitsi musikaalis-matemaattisen linjan, ja ylioppilaaksi päästÿään hän aloitti opinnot teatterikoulussa, muttei koskaan valmistunut sieltä vaan valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Hänen kirjallinen menestyksensä alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi esikoisromaaninsa ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin tanskalainen Gyldendalin Peppi-stipendi. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa luovaa kirjoittamista.
Laura fra parallelklassen beskylder Rose for noget, der ikke passer. Det gør Rose ked af det. Klara vil hjælpe Rose, så alle de andre kan se, at Laura lyver. Men Klara kommer til at gøre noget rigtig dumt, og pludselig er Klara og Rose uvenner for evigt.K for Klara er en serie om vennerne, skolen og det, der fylder i hverdagen.Den danske forfatter Line Kyed Knudsen (f. 1971) debuterede med romanen "Pigerne fra Nordsletten" i 2003. I 2007 blev hun tildelt Gyldendals Pippi-stipendium. Hun skriver børne- og ungdomsbøger og underviser i skriveteknikker.
Emma holder fødselsdag for klassen. Det er en skøn fest i en flot sal med disko-lys og fin mad. Nu skal Liv holde fødselsdag. Men vil hendes fest blive lige så god?Den danske forfatter Line Kyed Knudsen (f. 1971) debuterede med romanen "Pigerne fra Nordsletten" i 2003. I 2007 blev hun tildelt Gyldendals Pippi-stipendium. Hun skriver børne- og ungdomsbøger og underviser i skriveteknikker.
Emma skal sove hos Liv for første gang. Hun har glædet sig hele dagen. Men om aftenen savner hun sin mor. Skal hun tage hjem?Den danske forfatter Line Kyed Knudsen (f. 1971) debuterede med romanen "Pigerne fra Nordsletten" i 2003. I 2007 blev hun tildelt Gyldendals Pippi-stipendium. Hun skriver børne- og ungdomsbøger og underviser i skriveteknikker.
Gustav brukar leka med Frej och Oscar. Men nu låtsas de att han är osynlig. Gustav tycker inte att det är kul. Han råkar säga något elakt till Ida. Och det gör Ida ledsen. Nu vet Gustav inte alls vad han ska göra … En bok om att känna sig utanför och att bli retad – och hur man kan klara sig igenom det.Line Kyed Knudsen, f. 1971, debuterade med romanen Flickorna från Nordslätten 2003. 2007 tilldelades hon Gyldendals Pippi-stipendium. Hon skriver barn- och ungdomsböcker och undervisar i kreativt skrivande.
Klara synes, at hun gør det godt i skolen. Til en skole-hjem-samtale får hun at vide, at hun godt må sige lidt mere. Læse lidt sværere bøger. Og pludselig er det, som om der er mange andre ting, som Klara ikke klarer sig så godt i. Hun gør rigtig meget for at blive bedre. For at blive perfekt. Det er bare svært, når man hele tiden synes, at alle andre gør det bedre. Men gør de det - eller er Klara for hård ved sig selv?Den danske forfatter Line Kyed Knudsen (f. 1971) debuterede med romanen "Pigerne fra Nordsletten" i 2003. I 2007 blev hun tildelt Gyldendals Pippi-stipendium. Hun skriver børne- og ungdomsbøger og underviser i skriveteknikker."K for Klara" er en letlæst serie om pigen Klara og hendes veninder. Bøgerne handler om venskaber, skole og det at blive ældre (og lidt om kærlighed) og rammer målgruppen lige der, hvor de er.
I Klaras klasse er alle begyndt at spille det samme sjove computerspil. Også Klara.Men det er ikke så sjovt, når de begynder at tale grimt til hinanden. Først er det i spillet, og snart er det også i klassen.Klara bliver ked af det. Hvornår er det alvor, og hvornår er det for sjov?\"K for Klara\" er en letlæst serie om pigen Klara og hendes veninder. Bøgerne handler om venskaber, skole og det at blive ældre (og lidt om kærlighed) og rammer målgruppen lige der, hvor de er.Den danske forfatter Line Kyed Knudsen (f. 1971) debuterede med romanen "Pigerne fra Nordsletten" i 2003. I 2007 blev hun tildelt Gyldendals Pippi-stipendium. Hun skriver børne- og ungdomsbøger og underviser i skriveteknikker.
Hvem er Nicos kæreste?Hvad med Farida?Vil Nico have hende med i bandet?Hør om Nico, Kira, Farida, Umar og Yrsa og deres band i serien Funky.Line Kyed Knudsen, født 1971, foredragsholder og børne- og ungdomsbogsforfatter. Uddannet cand.merc. med speciale i kreativ ledelse fra CBS. Hun debuterede i 2003 med fantasyromanen "Pigerne fra Nordsletten" og har siden udgivet over halvtreds bøger bl.a. "Stjernekys", serien om "Stella" og gyseren "Hjemsøgt". Line Kyed Knudsen har været nomineret til adskillige priser og modtog i 2007 Gyldendals Pippi-præmie.
Klara ma wziąć udział w przedstawieniu, które przygotowują w klubie. Nigdy wcześniej nie stała na scenie, mimo wszystko nie może się już doczekać. Tak jak Julia. Może Julia cieszy się nawet trochę bardziej, bo jest pewna, że dostanie główną rolę. Ale może Klara też chętnie zagrałaby rolę pierwszoplanową..Jeszcze jedna z książek o Klarze i jej przyjaciółkach.SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Do klasy Klary dołącza nowy chłopak. Nazywa sięNiklas. Wszyscy od razu go polubili. Klara też uważa, że jest miły. I w dodatku dobrze gra w piłkę nożną, no i nie jest ani trochę nieśmiały. Właściwie to Klara jest prawie przekonana, że jest w nim zakochana. Ale gdy Niklas chce z nią porozmawiać w cztery oczy, wszystko nagle staje się zbyt poważne. Jedenasta książka z serii o Klarze i jej przyjaciółkach.Książki można czytać niezależnie od siebie. SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Klara przechodzi ze świetlicy do klubu. Cieszy się, ale trudno jest nagle być jedną ztych najmłodszych. Szczególnie, gdy otacza ją aż tylu dużych chłopaków. Ale Frej zpiątek klasy jest fajny. Jeździ na deskorolce. Klara też chciałaby spróbować, ale gdy znajduje deskorolkę, wszystko się psuje...Jeszcze jedna zksiążek o Klarze i jej przyjaciółkach. Książki można czytaćniezależnie od siebie. SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Klara i Róża są przyjaciółkami od serca. Mają naszyjniki przyjaźni, i obydwie planowały przebrać się za księżniczki na bal przebierańców w świetlicy. Ale gdy Julia zaczyna chodzić do ich klasy, wszystko w życiu Klary się zmienia.SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Chłopacy bawią się w wojnę. Klara chce do nich dołączyć, ale obiecała Julii, że pobawi sięz nią w salon fryzjerski. Ale to takie nudne! Klara nie może usiedzieć na miejscu. W końcu wymyka się i idzie przygotować dla siebie broń. Ale wtedy Julia gniewa się na nią..Szósta książka z serii o Klarze i jej przyjaciółkach.SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Róża i Julia zostają na noc u Malou. Klara nie może do nich dołączyć, bo jest chora. Nie może też iść na sanki. I kiedy nareszcie dobrze się czuje, po śniegu nie ma już ani śladu. Ale czy następnym razem rodzice pozwolą jej spać u Malou?Czwarta książka z serii o Klarze i jej przyjaciółkach.SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Malou nie może wejść do kryjówki chłopaków. Mówią, że od niej śmierdzi. Klara uważa, że nie powinni tak mówić. Biedna Malou. Ale gdy Malou bije Łukasza, wszyscy obracają się przeciwko niej. Klara sama nie wie co o tym wszystkim myśleć. Czy w dalszym ciągu jest jej szkoda Malou?SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Klara i jej przyjaciółki grają w "prawda, wyzwanie, procent" w sali poduszkowej, razem z chłopakami. Klara chciałaby pocałować Łukasza. Oczywiście bez języka. Nie tak jak Julia. Ale nagle do zabawy dołącza Duży Andrzej, a wtedy Klarze przechodzi cała ochota do zabawy...Trzecia część serii o Klarze i jej przyjaciółkach.SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Klara jedzie na obóz. Nie może się już doczekać. Róża płacze w autobusie. Może tęskni za domem? Klara chciałaby ją pocieszyć, ale nigdy nie ma na to czasu, bo dzieje się tyle fajnych rzeczy. Podczas poszukiwana skarbów, okazuje się nagle, że Róża zniknęła.Dziewiąta książka z serii o Klarze i jej przyjaciółkach. Książki można czytać niezależnie od siebie.SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Klara uwielbia spędzać czas w stajni. Najchętniej codziennie z Julią odwiedzałaby konia Freję. Róża woli jeździć do klubu i szyćapaszki dla trzech przyjaciółek.Klara i Julia próbują namówić Różę, żeby pojechała z nimi. Ciężko ją przekonać.Tymczasem kuzynka Julii obiecuje dziewczynkom, że mogą przejechać się na Freji...Dwunasta książka z serii o Klarze i jej przyjaciółkach.Książki można czytać niezależnie od siebie. SAGA STRIBEDE jest serią pasjonujących książek dla dzieci, które już potrafią czytaći potrzebują bardziej wymagających tekstów.Indeks czytelności w książkach CALSENS STRIBEDE jest zróżnicowany, ale wszystkie książki są łatwe do czytania. Obliczenie indeksu czytelności nie zawsze odpowiada stopniu trudności książki, z tego powodu postaraliśmy się aby książki były dostępne dla grupy docelowej dzieci które są już trochę wprawione w czytaniu, dostosowując ich trudność w inny sposób.Słownictwo zastosowane w książkach jest szczególnie łatwo rozpoznawalne. Zastosowano również dużą, otwartą i łatwą do czytania typografię.Jednocześnie książki są bogato ilustrowane, tak aby ilustracje funkcjonowały jako pomoc w czytaniu.x
Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.
Ved tilmelding accepterer du vores persondatapolitik.