Markedets billigste bøger
Levering: 1 - 2 hverdage

Bøger af Maijaliisa Dieckmann

Filter
Filter
Sorter efterSorter Populære
  • af Maijaliisa Dieckmann
    56,95 kr.

    Suuria tunteita ja jännittäviä hetkiä 1000-luvun Suomessa.14-vuotiaan Siniveran vanhemmat ovat päättäneet, että tytär laitetaan varakkaan Ahvo Paimiolaisen vaimoksi. Perheensä ainoana tyttärenä Siniveran odotetaan suostuvan naimisiin, vaikka Ahvo on vanha mies, eikä Siniverka häntä tahdo ottaa. Vastahan Siniverka täytti neljäntoista, ja intoa nauttia nuoruudesta ja huolettomuudesta olisi vielä ennen miehelään joutumista. Miten tilanteen voisi ratkaista?Samoihin aikoihin kylän miehillä on suunnitelmissa ryöstöretki kohti Karjalaa, ja sinne lähdetään suurella uholla ja tahdolla. Retki osoittautuu kuitenkin odotettua hurjemmaksi, ja lyöty miesjoukko palaa haavoittuneena ja harvalukuisena takaisin. Retkellä surmansa on saanut myös Ahvo Paimiolainen, mutta Siniverka ei ehdi pohtia, mitä se hänen kannaltaan merkitsee. Kylässä on nimittäin pian täysi hullunmylly päällä, kun se joutuu viikinkien hyökkäyksen kohteeksi! Miten Siniveran ja koko kylän käy?Aurajoen tyttö sai Tauno Karilaan palkinnon 1983.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    69,95 kr.

    Ystävyyttä, salaisuuksia ja koti-ikävää keskiaikaisen luostarin seinien sisällä.Naantalin Armonlaakson luostari saa uuden asukkaan, kun Piritta asettuu kodiksi. Tyttö ei kuitenkaan ole itse päättänyt ryhtyä noviisiksi, vaan luostarielämä on hänen isänsä idea. Koti-ikävä ja maalliset haaveet tekevät Pirittan kotiutumisesta vaikeaa, ja nuoren tytön mieli palaa suuren maailman seikkailuihin.On luostarissa tosin mukaviakin asioita, kuten uusi ystävä Katriina. Yhdessä tytöt opettelevat luostarin tavoille, tutustuvat sen arkeen ja ihmisiin ja lohduttavat toisiaan, kun ikävä ulkopuoliseen maailmaan tuntuu liian kovalta. Sitten Katriinan synkkä salaisuus uhkaa heittää varjon kaiken ylle. Jos se paljastuu, todellinen vaara uhkaa pian kaikkia...Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Keskiajan ritarin kummitus.Kaarinaa jännittää pian alkava rippikoulu. Millaistahan siellä on? Kuinka hän oppii lukuläksyt? Jännitys kuitenkin unohtuu, kun Kaarina kuuntelee Selma-tädin tarinoita. Hän ja pikkupiiat saavat kuulla huimista seikkailuista, suurista tunteista ja jännittävistä kohtaloista.Selma-tädin kertomuksissa seikkailevat entisajan kuninkaalliset ja ritarit, kuten Juhani-herttua, kuningas Eerikki ja ritari Ljungo Laurinpoika. Erityisesti Laurinpojan tarina jää Kaarinan mieleen. Taistelussa surmatun ritarin sanotaan edelleen ratsastavan Haikon kartanon rantakallioilla. Mutta eiväthän aaveet ole totta... Vai tulevatko rantakallion kopsahdukset oikeasti Laurinpojan ratsun kavioista?Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    56,95 kr.

    Kasvutarina sota-ajan kuohuissa.Sota on ollut käynnissä jo niin pitkään, että Raijasta tuntuu ettei muuta ole ollutkaan. Isovelikin on ollut rintamalla niin kauan, että hänestä ei aina muista edes huolehtia. Raija asuu äitinsä kanssa kaksin, isäänsä hän käy tapaamassa aina välillä. Kun tulee kesä, äiti lähettää Raijan maalle.Koivulassa, maaseudun rauhassa, on Raijasta ensin ihan tylsää, eikä hän sinne olisi edes halunnut lähteä. Vähitellen tyttö kuitenkin kotiutuu, ja Koivulan Maijasta hän saa ihan kuin oman siskon. Kaukana kotoa Raija ehtii myös mietiskellä perhekuvioitaan. Isä on muuttamassa yhteen Britan kanssa, ja se tuntuu Raijasta kurjalta. Onneksi on kesä, ystävyys ja sodan keskellä paikka, jossa voi tuntea rauhaa.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Seikkailuja pitkin historiaa!Sigismund Virtasella on omalaatuiset vanhemmat ja kummallinen nimi, mutta muuten hän on aika tavanomainen 11-vuotias poika. Tai no, ihan kaikki eivät pysty matkustamaan ajassa, kuten Sigismund, mutta muuten hän on kuin kaikki muutkin. Historiasta innostuneen isänsä tarinoita kuunnellen kasvanut Sigismund osaa pujahtaa suoraan kertomusten maailmaan ja seikkailulle minne tahansa historiassa!Kun Sigismundin perhe lähtee matkalle Kreikkaan, odottaa perillä paitsi lomailua, myös suuri seikkailu. Sigismund luikahtaa suoraan Troijan sodan aikaan juonittelevien jumalien ja taistelustrategioiden keskelle. Yhdessä uuden ystävänsä, orjapoika Ariksen kanssa Sigismund seuraa taianomaisen Troijan valloittamista ja sodan vaiheita. Mitä kaikkea he ehtivätkään kokea, ennen kuin Sigismundin täytyy palata omaan aikaansa?Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Seikkailu erämaassa salaperäisen mummo Mutikaisen kanssa!Ville Romusen elämään ilmestyy yllättäen mummo Mutikainen, joka ilmoittaa vievänsä pojan vaellukselle erämaahan. Kesäloman rauhallisuuteen tylsistynyt Ville on valmis seikkailuun. Hän pakkaa rinkkansa ja hyppää mummo Mutikaisen maastoauton kyytiin. Retkellä he kohtaavat armottomia jokia, syviä rotkoja ja rajuja ukonilmoja – miten mummo Mutikainen ja Ville selviytyvät luonnon haasteista?Ville RomunenKirja aloittaa sarjan, joka kertoo Ville Romusen ja mummo Mutikaisen hauskoista seikkailuista, joista ei puutu vauhtia tai vaarallisia tilanteita.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Ystävykset aarrejahdissa!Merirosvo Svarttis on ystävänsä Juuso Luutasen kanssa aarrejahdissa. Pieni saari Etelämerellä on juuri se paikka, jossa Svarttis tietää aarrearkkujen olevan, onhan hänellä kartat kätköjen sijainnista. Vaan mitä kummaa? Kaikki kultarahat ovat muuttuneet kivenmurikoiksi! Kuka ihme on löytänyt kätkölle ennen Svarttista ja Juusoa?Voisiko syyllinen olla yksi merirosvolaivan matruuseista? Kellään muulla ei olisi ollut mahdollisuutta päästä kätkölle... Syyllistä aletaan etsimään, mutta Svarttiksen huomio on muualla. Eräs hurmaava opettajatar nimittäin valloittaa Svarttiksen. Kuinka käy aarteen – ja entä vanhan merirosvon sydämen?Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Hulvattoman sarjan kuudes osa on täynnä hurjia aaveita, kimaltavia aarteita ja ovelia suunnitelmia!Merirosvo Svarttis on melkoisen rohkea kaveri, mutta aaveita hän pelkää. Ja nyt yksi sellainen aikoo viedä hänen kulta-aarteensa! Moni muukin on yrittänyt saada Svarttiksen aarteet näppeihinsä, mutta vanha merirosvo vartioi kalleuksiaan kuin paraskin turvamies. Mutta kellään muulla ei ole ollut niin ovelaa suunnitelmaa kuin Hilja Hirmuisella!Neiti on jo koettanut naisellista viehätysvoimaa ja juonikasta lähestymistapaa, mutta turhaan. Nyt on aika ottaa käyttöön uusi suunnitelma, ja onnistua! Mutta onko Hiljan suunnitelma kuitenkaan aukoton?Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Mitä häijyjä juonia vieraat punovat?Merirosvo Svarttiksen oven taakse ilmestyy koputtelemaan Kiero-Kilpert sekä morsiamensa neiti Heinänkeihänen. Mitä kummaa he aikaisin aamulla oikein tahtovat? Ja mahtaako kaksikolla olla lainkaan puhtaita jauhoja pussissaan? Kiero-Kilpertillä ei nimittäin ole kaikista puhtoisin maine, ja neiti Heinäkeihänen näyttää epäilyttävästi Ulrikalta, joka jo kerran huijasi Svarttista...Svarttis kuitenkin uskoo puijareiden puhetta, kunnes ystävä Juuso Luutanen huomaa, että heidän suunnitelmansa on ryöstää Svarttiksen merirosvoaarre! Onneksi Juuso ehtii varoittaa Svarttista, ja yhdessä ystävykset alkavat suunnitella, miten saavat huijarit kiikkiin. Ainakin valeasuja, hyvä juoni ja nopeaa toimintaa kaivataan. Ja joskus pulman saattaa myös ratkaista aivan odottamaton taho...Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Kaikki valmiina aarteenetsintään!Eteläisten merien hurjin merirosvo Svarttis on jo leppoisasti eläkkeellä, mutta veri vetää seikkailuun merille. Niinpä valmisteilla on matka kohti Etelämerta ja siellä odottavaa aarretta. Priki Marleena on pian valmis purjehdukseen, ja Svarttiksen aarteenetsintämatka voi alkaa!Mutta joku muukin havittelee Svarttiksen etsimää aarretta. Kun vanha merirosvo ottaa päivätorkut, saapuu paikalle neiti Hilja Hirmuinen – ja varastaa merirosvolaivan! Onneksi Svarttiksella on apunaan ystävänsä Juuso ja Miina, joilla on heti mielessään ovela suunnitelma. Yhteistyöllä priki Marleena saadaan varmasti takaisin! Mutta miten käy aarteenetsinnän?Merirosvo Svarttis Kirja jatkaa sarjaa merirosvo Svarttiksen hurjista meriseikkailuista.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Merirosvo Svarttiksen jännittävät seikkailut jatkuvat sarjan kolmannessa osassa!Merirosvo Svarttis on hurja ja rohkea seikkailija, mutta yhtä asiaa hän pelkää – nimittäin aaveita. Ja nyt kuulostaa pahasti siltä, että niitä riehuu ruutikellarissa useampikin kappale! Mikä ihme neuvoksi?Ystävänsä Juuso Luutasen kanssa Svarttis uskaltautuu katsomaan, mikä kellarissa oikein metelöi. Ja kappas! Aaveita ne ovat! Kummallisiin kamppeisiin pukeutuneet herrat ovat paroni Fleming, kreivi Ehrensvärd ja prinssi Adolf Fredrik. Kaikki historiasta tuttuja, kaikki nyt Svarttiksen kellarissa naukkailemassa rommia ja tutkimassa merikarttoja. Mitä ihmettä! Jotain täytyy tehdä! Mutta millä kumman tavalla kummituksia voi ruveta komentamaan?Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Kummituksia ja kummallisia vieraita.Adolf Fredrik Carl Gustaf Kotivalo Mertenkauhu – tutummin ihan vain Svarttis – on eteläisten merten kamalin ja kuuluisin merirosvo. Eläköitynyt merien mahtavuus asustelee nyt Svartholman linnoituksessa seuranaan vahtimestari Juuso Miina-vaimonsa kanssa. Ja tietenkin myös reipas joukko aaveita!Mahtava merten mies kuitenkin kammoaa kummituksia, eikä niistä pääse eroon oikein millään. Yliluonnollisia seuralaisia lukuunottamatta elämä saarella tuppaa talvisin käymään tylsäksi, kun turistejakaan ei näy. Yllättäen linnoituksen ovelle eksyy Ulrika-neito, joka tuo mukanaan kauan kaivattua menoa ja meininkiä. Ja taitaapa hurjaakin hurjemman merirosvon sydämestä löytyä vielä hieman hellyyttäkin...Merirosvo Svarttis Kirja aloittaa sarjan merirosvo Svarttiksen hurjista merirosvoseikkailuista.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    38,95 kr.

    Vastauksia etsimässä kivikauden Suomessa.Ram on jäänyt yksin huolehtimaan pikkuveljestään Jamista, kun iso, emo ja Rääpäle ovat jääneet myrskyisen meren syövereihin. Uusi elämä kotikodan emäntänä on asettunut uomiinsa, mutta suru painaa sisaruksia ja yrittää päästä niskan päälle. Lähestyvä talvi vie ajatukset siihen, miten emo on kylmään vuodenaikaan valmistautunut. Ramin on yritettävä toimia nyt itse samoin.Vaikka heidät on otettu osaksi yhteisöä, Ram ja Jam eivät tunne oloaan aivan kotoisaksi. Varsinkin Ramin mieli vetää kohti maata Pienen Meren takana. Sieltä iso ja emo tulivat Saarelle, ja sinne Ram haluaa päästä. Yllättäen kylänvanhin siunaa sisarusten matka-aikeet, ja suurta seikkailua aletaan valmistelemaan. Mukaan lähtee sudentappaja Kara, jonka apu tulee sisaruksille tarpeen. Kun he vihdoin pääsevät perille, kukaan ei osaa arvata, millainen salaisuus ison ja emon menneisyydestä paljastuu...KivikausiKivikausi-sarja seuraa jännittävästi Ram-tytön elämää kivikauden Suomessa.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

  • af Maijaliisa Dieckmann
    56,95 kr.

    Lemmentaikoja, ystävyyttä ja arkisia askareita kivikauden Suomessa.Talvi on tullut, ja kyläyhteisössä kylmyydeltä piilotellaan, mutta siitä myös nautitaan. Lumi hurmaa valkoisuudellaan, mutta pakkanen on haasteena monessa toimessa. Lähestyvä kevät ovat kaikille ilo, ja muutto kesäkodan suojiin piristää kyläläisten elämää. Lämmin ilma tuo mukanaan kauppamiehet ja herättää monet uinuneet tunteet.Ram etsii ystävänsä Retan kanssa taioista vastauksia tulevaisuuteen. Kenties lemmentaika on sopiva keino saada vihje siitä, mihin elämä kuljettaa? Ainakin naapurin poika Kara katselee Ramia niin lämpimästi, että ystävyydessä vaikuttaisi olevan kyse myös jostain muusta...KivikausiKivikausi-sarja kuvaa jännittävästi Ram-tytön elämää kivikauden Suomessa.Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.

Gør som tusindvis af andre bogelskere

Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.