Markedets billigste bøger
Levering: 1 - 2 hverdage

Arvokuljetusryöstö selvisi

Bag om Arvokuljetusryöstö selvisi

Ryöstöyritys keskeytettiin, kun arvokuljetusautossa oli liian vähän rahaa. Viikkoa myöhemmin ryöstö kuitenkin tehtiin suunnitelmien mukaan. Yksi ryöstäjistä poistui paikalta ovelasti autossa, jossa oli nainen ja kaksi pientä lasta. Toinen ryöstäjä kaivautui piiloon metsään. Poliisin onnistui selvittää suunnittelu sekä itse ryöstö jokaista yksityiskohtaa myöten. Seitsemän vuoden tuomioiden langettamisen jälkeen yksi ryöstäjistä vetosi syyttäjään, jotta tämä jättäisi tuomiosta valittamisen. Näin ollen tutkintaan ja tuomioihin olivat kaikki osapuolet tyytyväisiä! Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi. Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä. rn

Vis mere
  • Sprog:
  • Finsk
  • ISBN:
  • 9788726200331
  • Format:
  • MP3
  • Udgivet:
  • 28. Oktober 2019
  • Oplæser:
  • Jarmo Mäkinen
Leveringstid: Straks på e-mail

Beskrivelse af Arvokuljetusryöstö selvisi

Ryöstöyritys keskeytettiin, kun arvokuljetusautossa oli liian vähän rahaa. Viikkoa myöhemmin ryöstö kuitenkin tehtiin suunnitelmien mukaan. Yksi ryöstäjistä poistui paikalta ovelasti autossa, jossa oli nainen ja kaksi pientä lasta. Toinen ryöstäjä kaivautui piiloon metsään.
Poliisin onnistui selvittää suunnittelu sekä itse ryöstö jokaista yksityiskohtaa myöten. Seitsemän vuoden tuomioiden langettamisen jälkeen yksi ryöstäjistä vetosi syyttäjään, jotta tämä jättäisi tuomiosta valittamisen.
Näin ollen tutkintaan ja tuomioihin olivat kaikki osapuolet tyytyväisiä!

Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi.

Pohjolan poliisi kertoo -sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä. rn

Brugerbedømmelser af Arvokuljetusryöstö selvisi



Find lignende bøger
Bogen Arvokuljetusryöstö selvisi findes i følgende kategorier:

Gør som tusindvis af andre bogelskere

Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.