Markedets billigste bøger
Levering: 1 - 2 hverdage

Heikki Helmikangas

Bag om Heikki Helmikangas

Vuonna 1887 julkaistu "Heikki Helmikangas" kertoo pienestä Heikistä, joka elää vaatimattomissa oloissa äitinsä ja muorinsa kanssa Temmesjoen rannalla Pohjois-Pohjanmaalla. Heikin silmin nähdään, millaista työläisten raskas arki oli 1800-luvun Suomessa. Myös lapsen täytyi lähteä varhain ansaitsemaan elantoa. "Heikki Helmikangas" oli kirjailija Eero Sissalan esikoisteos. "Kuivan kesän ja märjänlaisen syksyn perästä tuli talvella erittäin kovat pakkaset ja paljo lunta. Syksyn puolella oli halla ylimaissa tehnyt vahinkoa etenkin suvitouoille ja paljo köyhää työkansaa läksi sieltä kuljeskelemaan hakeaksensa, jos mahdollista, jotakin työn ansiota merenranta-pitäjissä. Muutamia kuulimme jo saapuneen Liminkaankin ja ruvenneen varsin vähäpätöistä palkkaa vastaan koko vuodeksi palvelukseen, rengiksi miehet, naiset piioiksi." Eero Sissala (1851–1909) oli suomalainen kansankirjailija, suutari ja kauppias. Oikealta nimeltään hän oli Erik Helin. Sissala julkaisi uransa aikana kolme teosta. Hän luopui kirjoittamisesta perheensä körttiläistaustan takia.

Vis mere
  • Sprog:
  • Finsk
  • ISBN:
  • 9788726073294
  • Udgivet:
  • 15. Juli 2019
Leveringstid: Straks på e-mail

Beskrivelse af Heikki Helmikangas

Vuonna 1887 julkaistu "Heikki Helmikangas" kertoo pienestä Heikistä, joka elää vaatimattomissa oloissa äitinsä ja muorinsa kanssa Temmesjoen rannalla Pohjois-Pohjanmaalla. Heikin silmin nähdään, millaista työläisten raskas arki oli 1800-luvun Suomessa. Myös lapsen täytyi lähteä varhain ansaitsemaan elantoa. "Heikki Helmikangas" oli kirjailija Eero Sissalan esikoisteos.

"Kuivan kesän ja märjänlaisen syksyn perästä tuli talvella erittäin kovat pakkaset ja paljo lunta. Syksyn puolella oli halla ylimaissa tehnyt vahinkoa etenkin suvitouoille ja paljo köyhää työkansaa läksi sieltä kuljeskelemaan hakeaksensa, jos mahdollista, jotakin työn ansiota merenranta-pitäjissä. Muutamia kuulimme jo saapuneen Liminkaankin ja ruvenneen varsin vähäpätöistä palkkaa vastaan koko vuodeksi palvelukseen, rengiksi miehet, naiset piioiksi."

Eero Sissala (1851–1909) oli suomalainen kansankirjailija, suutari ja kauppias. Oikealta nimeltään hän oli Erik Helin. Sissala julkaisi uransa aikana kolme teosta. Hän luopui kirjoittamisesta perheensä körttiläistaustan takia.

Brugerbedømmelser af Heikki Helmikangas



Find lignende bøger
Bogen Heikki Helmikangas findes i følgende kategorier:

Gør som tusindvis af andre bogelskere

Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.