Agnes

Ote: ...tunne. -Minapa kun niin taydellisesti luotan Anttiin. -Ahaa, vai silta kannalta! Siina tapauksessa varoitan sinua rehellisesti turhista illusiooneista, joita tavallisesti seuraa katkera heraaminen. Luuletko sina todella, etta senlaiset ominaisuudet kuin jarki, periaatteet, tahto, velvollisuuden-tunto ja mita ne kaikki ovat-etta ne muka ihmisen elamaa ja toimintaa maaraisivat? -Luulen aivan varmasti. -Sina lapsi! Han nauroi makeasti. -Hui, hai, ei sinne painkaan. Usko minua: ei jarki, eika tahto, eika periaatteet merkitse mitaan, niin pian kuin intohimot heraavat. Intohimo-kas, se on herrana, ja nama muut ovat kauniisti sen palvelijoita vaan, jos se niille ylipaataan suo mitaan sijaa. -Antin suhteen tuo nyt ei kumminkaan pida paikkaansa. -Sinun Anttisi suhteen se juuri erinomattain pitaa paikkansa. Hanella on voimakas ja samalla raskas luonto. Tunteet eivat helposti hanessa nouse eleille, mutta kun ne kerran nousevat, ja kasvavat valtaviksi intohimoiksi, niin-varjele taivas! Niita ei hallitse mikaan maailmassa-kaikkein vahiten hanen oma jarkensa. Han herkesi aanettomaksi ja kaansi silmansa Anttiin, joka siella yha haari purjeiden kimpussa. Puoleksi miettiva, puoleksi huvitettu oli katse, jolla han seurasi Antin reippaita liikkeita. Nain selvasti, mita ajatuksia han hautoi mielessaan. Sydantani kouristi pahasti, mutta koetin kuitenkin viela pitaa puoliani. -Erehdyt sina, Agnes, sittenkin talla kertaa.-Minako en tuntisi Anttia, vaikka olen jo monta vuotta elanyt yhdessa hanen kanssaan? Ei viela milloinkaan ole intohimot saaneet hanessa valtaa. -Sen kylla arvaan, silla ettehan te taalla ela, te vaan vegeteeraatte-uinailette puolihorroksissa. Ja sita tilaa voi kestaa hautaan saakka. Ymmarran hyvin, etta sekin vaha, mita teilla nuorina on voinut olla tunteita ja intohimoja, tukehtuu ja kuolee pois tassa tarkasti...