Markedets billigste bøger
Levering: 1 - 2 hverdage

Rikosreportaasi Suomesta 2015

Bag om Rikosreportaasi Suomesta 2015

Vuonna 2013 Rajakylässä sattui rikos, joka oli Suomessa miltei ennenkuulumaton. Amir Tamauri tilasi siikajokelaiselta mieheltä palkkamurhan. Tamauri oli valmis maksamaan 35 000 euroa, jotta saisi entisen vaimonsa uuden miesystävän hengiltä. Tamauri kiisti palkkamurhan viimeiseen saakka, mutta todisteet puhuivat hänen puolestaan. Pienten paikkakuntien ruokakauppoja piinaa aseellinen ryöstäjä, jonka henkilöllisyydestä ei saada selvyyttä. Mystisen ryöstäjän jäljille pääsemistä helpottaa lopulta se, että paikalliset tuntevat toistensa autot kuin omat taskunsa. Rikosreportaasi Suomesta 2015 on kokoelma 2010-luvulla tapahtuneista rikoksista. Selonteoissa kerrotaan hengen pelastaneesta poliisikoirasta, maksukorttirikollisuudesta ja ampuma-aseiden laittomasta myynnistä. Selonteot ovat tutkintatyössä mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot. Rikosreportaasi-sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä.

Vis mere
  • Sprog:
  • Finsk
  • ISBN:
  • 9788711972182
  • Udgivet:
  • 17. Maj 2021
Leveringstid: Straks på e-mail

Beskrivelse af Rikosreportaasi Suomesta 2015

Vuonna 2013 Rajakylässä sattui rikos, joka oli Suomessa miltei ennenkuulumaton. Amir Tamauri tilasi siikajokelaiselta mieheltä palkkamurhan. Tamauri oli valmis maksamaan 35 000 euroa, jotta saisi entisen vaimonsa uuden miesystävän hengiltä. Tamauri kiisti palkkamurhan viimeiseen saakka, mutta todisteet puhuivat hänen puolestaan.

Pienten paikkakuntien ruokakauppoja piinaa aseellinen ryöstäjä, jonka henkilöllisyydestä ei saada selvyyttä. Mystisen ryöstäjän jäljille pääsemistä helpottaa lopulta se, että paikalliset tuntevat toistensa autot kuin omat taskunsa.

Rikosreportaasi Suomesta 2015 on kokoelma 2010-luvulla tapahtuneista rikoksista. Selonteoissa kerrotaan hengen pelastaneesta poliisikoirasta, maksukorttirikollisuudesta ja ampuma-aseiden laittomasta myynnistä. Selonteot ovat tutkintatyössä mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot.

Rikosreportaasi-sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä.

Brugerbedømmelser af Rikosreportaasi Suomesta 2015



Find lignende bøger
Bogen Rikosreportaasi Suomesta 2015 findes i følgende kategorier:

Gør som tusindvis af andre bogelskere

Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.